Voice.fi - logo

Anssi Kela ryhtyi kasvissyöjäksi kesken jouluaterian: "Olin syönyt elämäni lihat"

Voice.fi - logo Voice.fi 21/12/2017 14:30:25 Anna Hopi

© Senja Rapila

Laulaja Anssi Kela ei saanut kinkunpalaa nieltyä jouluaterialla.

Päätös kasvissyöjäksi ryhtymisestä on yli 20 vanha. Laulaja Anssi Kela avaa nyt Voice.fi -sivuston haastattelussa, miksi päätti aikoinaan jättää lihansyönnin kokonaan. Harva uskoisi, että päätös syntyi runsaassa joulupöydässä herkkujen keskellä.

Syynä on suomalaisen joulupöydän perinteisin herkku, joulukinkku.

- Vähän yli parikymmentä vuotta sitten olin alkanut joulun alla pohtimaan lihansyöntiin liittyviä eettisiä ongelmia ja ajattelin, että olisi kiva kokeilla kasvissyöntiä. Päätös siitä laminoitui joulupöydässä, Anssi Kela avaa.

- Otin kinkkua lautaselle ja laitoin suuhuni. Se pala jäi purkkana pyörimään suuhuni, enkä saanut sitä nieltyä. Se rupesi yököttämään minua, vaikka olen aikaisemmin tykännyt kinkusta ja syönyt sitä suurella kernaudella. Sinä hetkenä päätin, että kokeilen kasvissyöntiä. Aloitin sen joulun jälkeen ja tämä kokeilu on kestänyt 20 vuotta, laulaja hymyilee.

Hän ei itsekään täysin tiedä, miksi lihansyönti alkoi yhtäkkiä tökkiä.

- Siinä ehkä tuli joku kyllästymispiste vastaan. Olin aikaisemmin syönyt todella paljon lihaa. Jos otin fantasiapitsan, niin siihen tuli täytteeksi kinkku, pekoni, jauheliha ja salami. Ehkä se viimeinen pala kinkkua oli vain liikaa, olin syönyt elämäni lihat siihen mennessä, Kela aprikoi.

© Fotolia

Lue myös: Anssi Kela yllättää: "Haluan kirjoittaa oman elämäkertani"

21. joulukuuta 2017 16:30:25 Categories: Voice.fi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Alpha 1.0.44.37810 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.