MTV

Poikkeusaika lisäsi WhatsAppin, Skypen ja Messengerin käyttöä Suomessa - sosiaalisen median käyttö puolestaan väheni

MTV - logo MTV 30/06/2020 10:49:02 MTV UUTISET - STT
KUVITUSKUVA © Getty ImagesKUVITUSKUVA

Tutkimuksen mukaan yli 90 prosentilla suomalaisista oli loppukeväästä matkapuhelinverkkoon kuuluva internetyhteys.

Nettipuheluiden soittaminen on yleistynyt erittäin voimakkaasti, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Viraston mukaan jopa yli puolet suomalaisista käyttää viikoittain internetin puhe- ja videopalveluja. Osuus on kasvanut 16 prosentilla viime keväästä.

Etenkin Teamsin, Skypen ja WhatsAppin kaltaisten sovellusten käyttö yleistyi voimakkaasti. Nettipuheluiden suosion kasvu selittyy ainakin osittain koronaviruksen aiheuttamalla lähikontaktien rajoittamisella. 

Lue myös: Suomalaisia keväällä häirinnyt huijaussoittojen aalto toistuu jälleen - jopa kahdeksan puhelua päivässä: "Hän yritti saada minut sanomaan yes"

Asia ilmenee Traficomin teettämästä kuluttajatutkimuksesta, jonka toteutuksesta vastasi IROResearch. Tutkimusta varten haastateltiin 2 000 suomalaista huhti-kesäkuussa.

Toiseksi eniten on yleistynyt pikaviestien lähettäminen esimerkiksi WhatsApp ja Facebook Messenger -sovelluksilla. Pikaviestejä lähetti viikoittain peräti 82 prosenttia suomalaisista, mikä on viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Sosiaalista mediaa viikoittain päivittävien osuus tippui edellisvuoden tavoin muutaman prosenttiyksikön ja on nyt 63 prosenttia. Videopalvelujen käytössä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Etätyötä tekevien määrä kasvoi maltillisesti

Viikoittain etätyötä internetin välityksellä tekevien osuus kasvoi kyselyn mukaan viime keväästä kuudella prosenttiyksiköllä ja on nyt 38 prosenttia. Vastaavasti etäopiskelijoiden osuus kasvoi neljällä prosenttiyksiköllä 27 prosenttiin.

Lue myös: Etätyössä suositut sovellukset nettirikollisten uusi kultakaivos: Näillä vinkeillä suojaudut verkkohuijauksilta 

- Etätyötä tekevien määrä kasvoi siis melko maltillisesti, vaikka etätyön määrä sitä tekevillä onkin saattanut moninkertaistua, huomauttaa viestintämarkkina-asiantuntija Marja Heinonen Traficomin tiedotteessa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös, millaisia verkkoyhteyksiä suomalaisilla on. Lähes kaikilla eli yli 90 prosentilla vastaajista oli loppukeväästä matkapuhelinverkkoon kuuluva internetyhteys. Vastaavasti noin puolella on kotonaan kiinteä verkkoyhteys. Lähes 80 prosentilla verkon käyttäjistä oli kotonaan langaton lähiverkko.

30. kesäkuuta 2020 13:49:02 Categories: MTV Newsweek

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.6.33265

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.